Kehä
Yritin tänään päästä erään paikallisnähtävyyden luokse. Näin sen jo kaukaa ja osasin siksi hyvin suunnistaa sitä kohti. Lähemmäksi päästyäni pohdiskelin, mikä vastaan tulevista teistä johtaa perille. Kävelin ja kävelin, mutta en löytänyt perille. Vähän ajan kuluttua huomasin kiertäneeni kehää.
Roomassa koin muutama vuosi sitten saman tunteen. Yleensä olen pitänyt suuntavaistoani aika hyvänä, mutta Rooman kaduilla tunsin suurta pettymystä ja turhautumista, kun oma sisäinen kompassinneulani ei ollutkaan yhtä kartan kanssa. Käveltyämme vaimon kanssa aika tovin palasimme samaan paikkaan, kuin mistä lähdimme. Sama toistui ainakin pariin kertaan. Hävetti.
Molemmissa tapauksissa luotin omaan käsitykseeni, kokemukseeni ja luomaani mielikuvaan toimien niiden pohjalta. Niin yleensä teen ja luulen, että se on aika yleistä muidenkin kohdalla. Luomme mielikuvan asiasta ja sen perusteella teemme johtopäätöksiä ja valintoja. Se on rationaalinen tapa ja usein hyvin toimiva. Elämä on kuitenkin arvaamaton, yllätyksellinen eikä noudata aina omaksumiamme yleisiä käsityksiä, periaatteita tai mielikuvia. Siksi niiden pohjalta tehdyt ratkaisut eivät johda aina otaksumaamme tai toivomaamme lopputulokseen. Jäämme kiertämään samaa kehää. Sen olen kokenut myös omassa elämässäni tässä tilanteessa. Olen yrittänyt toimia kuten ennenkin, mutta se on johtanut siihen, että pyörin ympyrää, josta en meinaa löytää ulospääsyä. Aikaa myöten ainoa saavutus on se, että pää on pyörällä, on huono olo ja oksettaa.
On otettava avuksi jotakin muuta kuin omaan kokemukseen ja totuttuun toimintatapaan turvautuminen. Rooman tapauksessa ryhdyin seuraamaan tarkasti jonkun ulkopuolisen, käytännössä siis paikallisen asiantuntijan, tekemää karttaa. Sen avulla pääsin haluamaani kohteeseen. Jouduin siis nöyrtymään ja luopumaan siitä käsityksestä, että oma suuntavaistoni johtaa aina perille.
Ulkopuolinen apu, tuki, kommentit ja näkökulmat voivat avata uusia ovia. Sellaisia, joista en ole ehkä ollut ennen tietoinen tai en ole osannut tai halunnut niitä käyttää. Omat ajatukseni omat kiertäneet samaa kehää jo parin vuoden ajan. Saatuani ammattitukea omaan prosessiini olen alkanut nähdä etäällä ovia, joiden kautta ehkä olisi ulospääsy. Haluanko käydä niistä ovista ulos ja minne ne johtavat, onkin jo toinen asia.
Sitkeän yrittämisen jälkeen löysin tien perille etsimääni nähtävyyteen. Meinasin pariin kertaan jo luovuttaa, mutta jokin ääni sisälläni vaati jatkamaan etsimistä. Vaikka kyseessä ei ollut mikään merkittävä nähtävyys, koin voittona sen, etten jättänyt asiaa kesken ja että saavutin sen päivän päätavoitteeni. Peräänantamattomuus palkittiin.
Roomassa koin muutama vuosi sitten saman tunteen. Yleensä olen pitänyt suuntavaistoani aika hyvänä, mutta Rooman kaduilla tunsin suurta pettymystä ja turhautumista, kun oma sisäinen kompassinneulani ei ollutkaan yhtä kartan kanssa. Käveltyämme vaimon kanssa aika tovin palasimme samaan paikkaan, kuin mistä lähdimme. Sama toistui ainakin pariin kertaan. Hävetti.
Molemmissa tapauksissa luotin omaan käsitykseeni, kokemukseeni ja luomaani mielikuvaan toimien niiden pohjalta. Niin yleensä teen ja luulen, että se on aika yleistä muidenkin kohdalla. Luomme mielikuvan asiasta ja sen perusteella teemme johtopäätöksiä ja valintoja. Se on rationaalinen tapa ja usein hyvin toimiva. Elämä on kuitenkin arvaamaton, yllätyksellinen eikä noudata aina omaksumiamme yleisiä käsityksiä, periaatteita tai mielikuvia. Siksi niiden pohjalta tehdyt ratkaisut eivät johda aina otaksumaamme tai toivomaamme lopputulokseen. Jäämme kiertämään samaa kehää. Sen olen kokenut myös omassa elämässäni tässä tilanteessa. Olen yrittänyt toimia kuten ennenkin, mutta se on johtanut siihen, että pyörin ympyrää, josta en meinaa löytää ulospääsyä. Aikaa myöten ainoa saavutus on se, että pää on pyörällä, on huono olo ja oksettaa.
On otettava avuksi jotakin muuta kuin omaan kokemukseen ja totuttuun toimintatapaan turvautuminen. Rooman tapauksessa ryhdyin seuraamaan tarkasti jonkun ulkopuolisen, käytännössä siis paikallisen asiantuntijan, tekemää karttaa. Sen avulla pääsin haluamaani kohteeseen. Jouduin siis nöyrtymään ja luopumaan siitä käsityksestä, että oma suuntavaistoni johtaa aina perille.
Ulkopuolinen apu, tuki, kommentit ja näkökulmat voivat avata uusia ovia. Sellaisia, joista en ole ehkä ollut ennen tietoinen tai en ole osannut tai halunnut niitä käyttää. Omat ajatukseni omat kiertäneet samaa kehää jo parin vuoden ajan. Saatuani ammattitukea omaan prosessiini olen alkanut nähdä etäällä ovia, joiden kautta ehkä olisi ulospääsy. Haluanko käydä niistä ovista ulos ja minne ne johtavat, onkin jo toinen asia.
Sitkeän yrittämisen jälkeen löysin tien perille etsimääni nähtävyyteen. Meinasin pariin kertaan jo luovuttaa, mutta jokin ääni sisälläni vaati jatkamaan etsimistä. Vaikka kyseessä ei ollut mikään merkittävä nähtävyys, koin voittona sen, etten jättänyt asiaa kesken ja että saavutin sen päivän päätavoitteeni. Peräänantamattomuus palkittiin.
Kommentit
Lähetä kommentti