Matkalla - ajatuksia elämästä

Muistan vieläkin hyvin kansakoulun toisella luokalla opettajanani toimineen vanhakantaisen naisen. Hän taisi jäädä pian sen vuoden jälkeen eläkkeelle. Tuntui ikälopulta, vaikka lienee ollut kuusissakymmenissä. Opettajalla oli monia tänä päivänä erikoiselta tuntuvia opetusmetodeja. Hän mm. tarkisti aamuisin, ovatko oppilaiden kädet puhtaat, ovatko vaatteet siistit jne. Erään koulupäivän lopuksi hän kysyi jokaiselta oppilaalta vuorollaan, "mikä sinusta tulee isona?". Hän ilmeisesti oletti, että kahdeksanvuotiaalla on jo oltava suunnitelmia ja tavoitteita oman tulevaisuutensa suhteen. Osa meistä, minä mukaan luettuna, ei osannut heti nimetä toiveammattiaan. Muiden lähtiessä kotiin me onnettomat jäimme koululle siihen saakka, kunnes osasimme kertoa jonkin urahaaveen. Muistan hyvin, kuinka veturinkuljettajan työstä tuli nopeasti oma tavoitteeni. Myöhemmällä iällä opeteltuani kitaraa soittamaan, toiveet muuttuivat enemmän musiikin suuntaan. En jaksanut uhrata riittävästi aikaa inte...

Katselen rukoilevia ihmisiä alttarin ääressä vilkkaan liikenteen melussa. Uskonnollinen seremoniamusiikki kuuluu vaimeana taustalla. Ihmiset tuovat alttarille kukkia, ruokaa ja monenlaista muuta tavaraa. He vaikuttavat olevan tosissaan uskonsa kanssa. Monelle se näyttää olevan olennainen osa arkipäivää. Vaikka paikalliset uskonnolliset rituaalit ovat itselleni vieraita, en voi olla arvostamatta sitä, että ihmisillä on aikaa ja halua pysähtyä edes hetkeksi itselleen tärkeiden asioiden äärelle. Osoittaen itselleen ja myös muille, että elämässä on muitakin arvoja kuin päivittäisistä haasteista selviytyminen. Tai ainakin että usko on auttamassa niissä. Usko tuo monelle lohtua ja turvaa. Niin on ollut jo vuosituhansien ajan. Vaikka maailma on muuttunut ja uskoa pidetään monesti kovin alkukantaisena ja lapsellisena tapana ainakin useissa länsimaissa, tuo se edelleen elämään sisältöa ja merkitystä lukemattomille ihmisille. Itselläni usko on vaikuttanut kaikkiin ratkaiseviin valintoihini. ...

Katselen kadun varrella touhuavia ihmisiä. Kojumyyjiä, paljon vaatteita, koruja, monenlaista tilpehööriä. Katugrillejä, joista ohikulkevat ottavat mukaansa lounaan. Kerjäläisiä, muusikoita, raajarikkoja, valtava kirjo erilaisia ihmisiä. Nykypäivä on diagnoosien maalma. Jos riittävästi tutkitaan, löytyy jokaiselle omat diagnoosinsa. Fyysisten taudinmääritysten ohella lähes kaikelle normaalista käyttäytymisestä poikkeavalle toiminnalle löytyy oma diagnoosinsa. Nuoruudessani asiat olivat paljon yksinkertaisempia. Esimerkiksi ylivilkkaan nuoren käyttäytymisen takana katsottiin olevan huonon kotikasvatuksen, kurin puutteen tai vain yksinkertaisesti laiskuuden. ADHD:sta ei ollut tietoakaan. En kuitenkaan väitä, että asiat olivat paremmin, vain eri lailla. Sairastuin masennukseen toista vuotta sitten. Varsinainen diagnoosi tuli vasta paljon myöhemmin, kun en enää jaksanut kuvitella pärjääväni ilman apua. Jos joku olisi minulle ennustanut, että tulen sairastumaan masennukseen, en olisi kov...

Pienet pojat pelaavat helteessä jalkapalloa katolisen kirkon pihalla. En tiedä, onko kyseessä samalla jonkinlainen sisäoppilaitos. Peliä tuomaroi nuorehko mies, liekö poikien opettaja. Hyvin tuntuvat pojat helteessä jaksavan, innostus on kova. Muistan vielä hyvin, kuinka itsekin nuorempana olin jalkapallon lumoissa, vaikka en sitä tosimielessä harrastanutkaan. Tänä päivänä tekee pahaa ajatuskin siitä, että olisin kentällä pelaamassa. Tunnen melkein fyysisesti kivun, kun kuvittelen polveni vääntyvän tai olkapään hajoavan. Myöhemmin iltapäivällä olen seuraamassa kenialaisen akrobaattiryhmän esityksiä kaupungin eläintarhan esiintymislavalla. Olen näköjään eksynyt ison kouluryhmän kanssa samaan näytökseen. On ilo seurata haltioituneita lapsia, vaikka joku joukosta vaikuttaakin tympääntyneeltä. Ehkä hän on jo nähnyt esityksen tai sitten kiinnostuksen kohteet ovat ihan muissa asioissa. Lapsen maailma on kovin erilainen aikuisen vastaavasta. Lapsi kokee monet asiat ensimmäistä kertaa. Hän...

Yritin tänään päästä erään paikallisnähtävyyden luokse. Näin sen jo kaukaa ja osasin siksi hyvin suunnistaa sitä kohti. Lähemmäksi päästyäni pohdiskelin, mikä vastaan tulevista teistä johtaa perille. Kävelin ja kävelin, mutta en löytänyt perille. Vähän ajan kuluttua huomasin kiertäneeni kehää. Roomassa koin muutama vuosi sitten saman tunteen. Yleensä olen pitänyt suuntavaistoani aika hyvänä, mutta Rooman kaduilla tunsin suurta pettymystä ja turhautumista, kun oma sisäinen kompassinneulani ei ollutkaan yhtä kartan kanssa. Käveltyämme vaimon kanssa aika tovin palasimme samaan paikkaan, kuin mistä lähdimme. Sama toistui ainakin pariin kertaan. Hävetti. Molemmissa tapauksissa luotin omaan käsitykseeni, kokemukseeni ja luomaani mielikuvaan toimien niiden pohjalta. Niin yleensä teen ja luulen, että se on aika yleistä muidenkin kohdalla. Luomme mielikuvan asiasta ja sen perusteella teemme johtopäätöksiä ja valintoja. Se on rationaalinen tapa ja usein hyvin toimiva. Elämä o...

Täällä toisella puolen maailmaa katselen ohikulkevaa liikennettä. Ihmisten käyttäytymistä. Pohdin, millaista on  elämä täällä. Millaiseen maailmaan, millaiseen kulttuuriin ja perheeseen ihmiset syntyvät? Mikä on olennaista elämässä, millaisia arvoja ja elämänohjeita kasvava lapsi saa perheeltään ja ympäristöltään? Miten hänen sosiaalistumisensa tapahtuu? Vaikka tämä paikka on jossain mielessä myös kansojen sekamelska, koen olevani tässäkin joukossa erilainen. Ehkäpä jokainen kokee sitä jossain mielessä, niin täällä kuin missä tahansa. Olemmehan kaikki yksilöitä, ainutlaatuisia ja erilaisia. Väitetään, että se on suuri rikkaus, ja olen samaa mieltä, vaikkakin se on joskus myös melkoinen haaste. Itse olen kokenut pienestä pitäen olevani erilainen. En ole missään vaiheessa tuntenut kuuluvani joukkoon, mihinkään, koko sydämestäni. En ainakaan muista yhtään sellaista kokemusta. Toki mukavia yhteenkuuluvuuden hetkiä on satunnaisesti ollut. Useimmiten on kuitenkin ollut kyse jollakin ...